Kiinteistö Blog -

Asukkaat ja osakkaat mukaan remonttiin

Osallistaminen on taloyhtiöiden menestyksen keskeinen tekijä. Osakkaat ja asukkaat tekevät taloyhtiöstä yhteisön – jotain muuta kuin vain rakennuksen, jossa on tekniikkaa. Korjaushankkeissa asukkaiden ja osakkaiden rooli on merkittävä ja alkaa jo hyvissä ajoin ennen varsinaista urakkavaihetta. Taloyhtiön hallitus muodostuu yleensä osakkaista, jotka yhtiökokous valitsee hallitukseen. Hallituksen yksi tehtävä on laatia taloyhtiölle viiden vuoden korjaustarveselvitys, jossa kerrotaan seuraavien viiden vuoden aikana edessä olevat korjaushankkeet.

Tässä korjaustarveselvityksessä tulevat korjaushankkeet nousevat tavallisesti ensimmäistä kertaa kaikkien osakkaiden kanssa käytävään keskusteluun. Mutta mikä tässä on se juttu? Juttu on siinä, että osakkaat ovat usein jo tässä vaiheessa huomaamattaan osallistuneet tulevaan korjaushankkeeseen nostamalla oikeita asioita korjaustarveselvitykseen. Kun tästä päästään eteenpäin ja aloitetaan hankesuunnittelu, on osakkailla ja asukkailla enemmän paljon enemmän tekemistä. Tai voisi olla, jos heidät osallistetaan – kutsutaan, päästetään ja otetaan mukaan.

Hankesuunnitteluvaiheessa ensimmäisenä työkaluna otettiin käyttöön osakaskyselyt. Niissä kaivettiin osakkailta ja asukkailta näkemyksiä ja toiveita, mitä tulevassa korjaushankkeessa olisi hyvä ottaa huomioon. Osakaskyselyiden perusteella hallitus pystyi ohjaamaan toteutussuunnittelun sisältöä osakkaiden toivomaan suuntaan. Toteutussuunnittelu vaiheessa sitten kyseltiin jo mahdollisesti osakkailta toiveita omien remonttien tekemisestä ja osin soviteltiin taloyhtiön kokonaisuutta siten, että se mahdollisti myös osakkaiden omia remontteja samaan aikaan saman urakoitsijan toimesta.

Perusasiat eivät ole muuttuneet tästä, mutta osakkaiden ja asukkaiden kiinnostus vaikuttaa sekä koko taloyhtiön remontin sisältöön, että oman huoneiston muutoksiin ovat onneksi lisääntyneet merkittävästi. Myös työkalut – osallistamisen kanavat ja mahdollisuudet ovat lisääntyneet ja tulleet samalla käyttäjäystävällisiksi. Osallistaminen lähtee liikkeelle taloyhtiön yhteishengen luomisesta tai herättämisestä, jos sitä ei vielä tunnisteta. Tulen Kiinteistö 2017 -messujen esityksessäni innostamaan kuuntelijoita oman taloyhtiön osallistamiseen.

Lähdemme liikkeelle pienillä, mutta merkittävillä asioilla – huomioimisella ja hyväksymisellä.

Jokaisessa taloyhtiössä asuu erilaisia ihmisiä erilaisissa elämänvaiheissa ja erilaisilla tavoitteilla asumisen suhteen. Siksi korjaushankkeiden lähestyessä on olennaista saada asukkaat ja osakkaat mukaan jo ennen hankkeen suunnittelua, jotta tuleva remontti vastaisi edes osin jokaisen omia tarpeita. Suunnitteluvaiheessa keskustelu ja kommunikointi eri kanavilla on keskeistä. Näistä pitää pystyä myös luomaan kokonaisuuksia, jotka vastaavat taloyhtiön teknistä korjaustarvetta ja pysyvät ajatellussa kustannushaarukassa. Vain silloin voidaan tehdä yhtiökokouksissa asiallisia päätöksiä.

Varsinaisen urakkavaiheen aikana suunnitelmia toteutetaan ja tällöin jokaisen pitää saada toteuttaa joku sellainen haave, minkä on ajatellut tehdä sitten, kun se remontti viimein tulee. Tämä on mahdollista, kun asiat on tuotu esille suunnittelun eri vaiheissa ja toteutusvaiheen urakoitsija on niistä myös tietoinen. Miten se sitten varmistetaan? Tule kuuntelemaan esitykseni Kiinteistö 2017 -messuilla, niin tiedät 🙂

Kirjoittaja on yksikön päällikkö (julkisivusaneerauspalvelut) Jaakko Suomela, Talokeskus Yhtiöt

Tule kuulemaan lisää tiistaina 26.9. klo 12.30 alkaen, Kiinteistö 2017 -messuille