Laadukkaan valvonnan merkitys rakennushankkeen onnistumisessa

Työmaalla valvoja valvoo rakennus- ja talotekniikkatöitä. Ammattitaitoiset valvojat varmistavat, että toteutus vastaa sopimuksia, suunnitelmia ja määräyksiä sekä puuttuvat välittömästi paikan päällä havaittuihin poikkeamiin, tuovat puutteet tietoon työnjohdolle, isännöitsijälle ja kiinteistön päättäjille, kuten taloyhtiön hallitukselle. Rakennustyön valvoja on työn etenemistä seuraava puolueeton asiantuntija, hankkeen silmät ja korvat. Hän pitää erityistä huolta kaikkien osapuolten edusta. Hänen tehtävänsä sisältää mm. työmaan turvallisuuden seurannan, aikataulujen ja hankintojen varmistamisen, maksuerien, lisä- ja muutostöiden tarkastamisen, työmaan dokumentoinnin ja raportoinnin sekä työn teknisen laadunvalvonnan. Näin voidaan taata rakennushankkeen laadukas valmistuminen.
Valvontatehtävät käsittävät toteutus-, vastaanotto- ja takuuvaiheen. Kun hankkeessa on useamman alan valvojia, silloin tarvitaan erillinen projektijohtaja. Pienemmissä hankkeissa valvoja voi erinomaisesti hoitaa myös projektijohtajan tehtävät. Ja pätevä pääsuunnittelija tukee projektijohtajaa.
Lojaliteetti- ja tiedonantovelvollisuudet
Kaikissa vaiheissa merkittävää on valvojan lojaliteetti- ja tiedonantovelvollisuus. Lojaliteettivelvoite tarkoittaa sitä, että valvojan tulee aina toimia rakennushankkeen edun mukaisesti ja rehellisesti, myös silloin, kun se on ristiriidassa hänen omien etujensa tai muiden tahojen etujen kanssa. Tiedonantovelvollisuus käsittää sen, että rakennustyön valvojan on ilmoitettava tietyistä asioista viranomaisille tai muille asianosaisille. Tämä voi koskea esimerkiksi rakennusurakoita, työntekijöitä, työnantajia, työsuhteita tai muita olennaisia tietoja, jotka liittyvät rakennustyön valvontaan.
Hyvä valvoja erottuu vasta ongelmien kohdalla
Rakennushankkeen valvoja on usein vähän ’näkymätön’ silloin, kun kaikki menee suunnitelmien mukaan. Hänestä tulee todella arvokas juuri silloin, kun ongelmia ilmenee. Urakoitsijan varsinaiset tekijät eivät välttämättä ole tutustuneet kaikkiin asiakirjoihin, ja mahdolliset poissaolot ja loma-ajat vaikuttavat suorituksiin. Tällöin hyvä valvoja huomioi rakennushankkeen jatkuvasti muuttuvat tekijät ja olosuhteet, toimii ennaltaehkäisevästi ja erityisesti urakoitsijaa ohjaavana asiantuntijana. Esimerkiksi osakkaiden lyhyt narinalista ei tarkoita sitä, että valvoja oli päässyt vähällä. Useimmiten ja toivottavasti se tarkoittaa sitä, että hyvä valvoja on toiminut ennaltaehkäisevästi, puuttunut epäkohtiin ja edellyttänyt korjaavat toimenpiteet hyvissä ajoin ennen toteutusvaiheen päättymistä.
- Ongelmien havaitseminen ajoissa
Hyvä valvoja huomaa välittömästi pienetkin poikkeamat suunnitelmista, materiaalien laadussa tai työmaan toteutuksessa. Hän pystyy erottamaan, mikä on merkityksellinen virhe ja mikä ei vielä vaaranna laatua, kustannuksia tai aikataulua.
- Johdonmukainen viestintä
Hyvä valvoja on hankkeen tiedonkulun solmukohta, joka varmistaa, että jokainen osapuoli saa tarvitsemansa tiedon oikeassa muodossa ja ajoissa. Hän luo läpinäkyvyyttä ja vähentää virheitä ja väärinkäsityksiä, mikä luo luottamusta ja usein säästää paljon aikaa, rahaa ja hermoja.
- Tilanteen rauhoittaminen
Ongelmien tullessa esiin työmaalla tunteet voivat kuumentua. Hyvä valvoja toimii rauhallisena ja puolueettomana asiantuntijana, joka ei lähde syyttelylinjalle, vaan pyrkii ratkaisemaan asian. - Ratkaisukeskeisyys
Hyvä valvoja ei jää vain osoittamaan virheitä, vaan auttaa löytämään realistisia ja kustannustehokkaita ratkaisuja – esimerkiksi ehdottamalla vaihtoehtoisia toteutustapoja tai materiaaleja, joilla virhe voidaan korjata ilman merkittäviä viivästyksiä.
- Sopimustekninen osaaminen
Hyvä valvoja tuntee urakkasopimuksen ja rakennusmääräykset. Kun ongelma syntyy, hän pystyy nopeasti arvioimaan, kenen vastuulla asia on, miten reklamaatio tehdään ja millä perusteilla vaatimuksia voidaan esittää.
- Luottamuksen rakentaja
Hyvä valvoja kykenee pitämään sekä tilaajan että urakoitsijan luottamuksen puolellaan. Hänestä tulee eräänlainen ’sillanrakentaja’, joka estää ristiriitoja paisumasta riidoiksi.
Hyvä valvoja siis erottuu erityisesti kriisitilanteissa. Hänen arvonsa näkyy siinä, että ongelmat pysyvät hallinnassa, ratkaisut löytyvät nopeasti ja hanke etenee suunnitellusti ilman, että laatu tai tilaajan etu vaarantuu.
Tervetuloa kuulemaan lisää aiheesta Kiinteistömessujen Kiinteistö Arena -lavalla torstaina 9.10. klo 12.30 alkaen!

Kenneth Rubanovitsch, asiakkuus- ja markkinointipäällikkö, Talokeskus