Skip to content

Kiinteistön peruskorjaus on hyvä hetki parantaa energiatehokkuutta

Energiatehokkuusdirektiivin vaatimukset kiristyvät. Olisi järkevää, että energiatehokkuuden parantaminen voitaisiin jatkossakin yhdistää muihin korjaushankkeisiin.

Rakennuksia korjataan tarpeeseen, eli yleensä silloin, kun jokin rakennuksen osa tulee teknisen käyttöikänsä päähän. Jos putket tai katto vuotavat, on turha tiirailla taloussuhdanteiden ja inflaatiokäyrien suuntia. Aina on oikea aika korjata tarpeeseen.

Isojen remonttien yhteydessä parannetaan lähes aina rakennuksen energiatehokkuutta ja samalla asumismukavuutta.

EU:n energiatehokkuusdirektiivi on parhaillaan kiristymässä. Sen mukaan esimerkiksi peruskorjattavien asuinrakennusten tulisi täyttää entistä tiukemmat energiavaatimukset, johon sisältyy muun muassa aurinkoenergian hyödyntäminen vuoteen 2032 mennessä. Tiukka aikataulu ja korjattavien kohteiden suuri määrä on aiheuttanut huolta niin taloyhtiöissä kuin toimisto- ja liikekiinteistöjenkin omistajissa.

”Isojen remonttien yhteydessä parannetaan lähes aina rakennuksen energiatehokkuutta ja samalla asumismukavuutta.”

 

Energiatehokkuuden parantaminen on kaikkien etu, ei vähiten rakennusten omistajien ja käyttäjien.

Olisi kuitenkin tärkeää, ettei direktiivin tulkinnassa tehtäisi ylilyöntejä, vaan että energiatehokkuuden parantaminen voitaisiin ainakin asuintaloissa ajoittaa muun korjaamisen yhteyteen kuten tähänkin asti. Eristekerroksen kasvattaminen katto- tai julkisivuremontin yhteydessä on pieni kustannus kokonaisuudessa, ja aurinkosähkön hyödyntäminen on järkevää ottaa osaksi muuta energia- tai julkisivuremonttia. Katon lisäksi myös seinät voi laittaa tienaamaan, sillä tarjolla on kiinteäksi osaksi ulkoseinää kehitettyjä aurinkopaneeleita, jotka jäljittelevät haluttua julkisivumateriaalia. 

Vanhojen ikkunoiden uusiminen julkisivuremontissa on yksi kustannustehokkaimpia tapoja estää lämmön valuminen harakoille. Nykyaikaisella talotekniikalla taas voidaan säädellä sisälämpötilaa esimerkiksi sen mukaan, oleskellaanko tiloissa vai onko tila tyhjillään.

Energian rajut hinnanvaihtelut ja kiristyneet ympäristövaatimukset ovat lisänneet myös kiinnostusta maalämmön, aurinkoenergian ja muiden uusien lämmitystapojen hyödyntämiseen. Nekin kannattaa usein yhdistää muuhun remonttiin. Jos lähivuosien korjaussuunnitelmassa on putkiremontti ja samalla pohditaan maalämpöön siirtymistä tai kaukolämpöjärjestelmän uusimista, kannattaa miettiä hankkeiden yhdistämistä. Putkityöt ja pihan kaivaminen auki vain kerran tuo kustannussäästöjä ja haittaa vähemmän asumista.

 

”Jos suunnitelmissa on kattavia peruskorjauksia, kannattaa energiatehokkuuden parantaminen ottaa ehdottomasti mukaan.”

 

Toimisto- ja liiketilojen sekä esimerkiksi koulujen energiaremonttiin olemme Constissa kehittäneet Consti Optimi -talotekniikkajärjestelmän, joka hyödyntää lämmitykseen ja jäähdytykseen rakennuksen hukkalämpöä, aurinkolämpöä ja -sähköä sekä geoenergiaa. Järjestelmä mitoitetaan rakennuskohtaisesti, ja se soveltuu sekä uudis- että korjauskohteisiin. Suurin hyöty siitä saadaan kohteissa, joissa syntyy paljon hukkalämpöä.

Riippumatta energiatehokkuusdirektiivin maakohtaisista hienosäädöistä kiinteistöjen omistajien tulee olla energia-asioissa hereillä. Jos suunnitelmissa on kattavia peruskorjauksia, kannattaa energiatehokkuuden parantaminen ottaa ehdottomasti mukaan. Korjausrakentamisessa taloudellisten suhdanteiden ja materiaalikustannusten merkitys on suhteellisen pieni, sillä suurin osa hinnasta muodostuu palkoista ja veroista. Energiatehokkuudessa horisontin pitäisikin olla 30-50 vuoden päässä.

Constissa kehitetään jatkuvasti palveluita, joilla voidaan vastata nykypäivän tarpeisiin. Uusi Nerokas-linjasaneerausremontti sisältää kaiken suunnittelun ohjauksesta remontin toteutukseen ja Vodavol-julkisivujärjestelmä lyhentää suunnitteluun ja asennukseen kuluvaa aikaa sekä säästää kustannuksia. Eco Consti -palveluperheeseemme kuuluu mahdollisuus sähköautojen latauspisteiden asentamiseen sekä monia muita Constin energiaratkaisuja, kuten aurinkoenergiajärjestelmät.

Nähdään Kiinteistömessuilla! 

Teksti

Risto Kivi

toimialajohtaja, Consti Taloyhtiöt

Julkaistu 12.6.2023